Metsäteollisuuden arkipäivää
Valitettavia yksittäistapauksia vai maan tapa? Kokoamme kartalle esimerkkejä metsäteollisuuden piittaamattomuudesta. Katso kartalta, miten metsiä hävitetään eri puolilla Suomea.
Katso kartalta, miten metsiä hävitetään
Saat lisätietoja hakattujen ja uhan alla olevien metsien luontoarvoista ja hakkuusuunnitelmista klikkaamalla niitä. Klikkaa tästä avataksesi kartta uuteen ikkunaan >>
Kun Stora Enson hakkuutyömaalla paljastui kesällä törkeä raakkutuho, kiirehti metsäteollisuus vakuuttamaan, että kyseessä oli poikkeustapaus: Laajaa välinpitämättömyyttä luontoarvoja kohtaan tuskin alalla esiintyisi. Todellisuus kertoo kuitenkin toista.
Kokosimme esimerkkejä Greenpeacen, Luonnonmetsätyöryhmän ja Suomen luonnonsuojeluliiton kenttätöissä 2021-2024 vastaantulleista ongelmatapauksista. Kohteita on havaittu esim. vanhojen metsien kartoitusten maastotyön yhteydessä, tarkistettu yleisöilmoitusten perusteella ja etsitty satunnaisesti metsäyhtiöiden hakkuuilmoituksista. Yhteenveto esimerkkikohteista, hakkuita tehneistä ja niitä suunnittelevista toimijoista sekä rikkeen tyypistä löytyy tästä taulukosta (PDF). Kartalta näet kuvat ja tarkemmat tiedot kohteesta.
Metsäyhtiöt ovat sitoutuneet FSC-sertifikaattiin, mutta sertifikaattia rikotaan toistuvasti. Myös luonnonmetsien, vanhojen metsien ja Metso-kriteerit täyttävien metsien hakkuut ovat edelleen metsäteollisuuden arkipäivää. Lisäksi metsäala on kunnostautunut viherpesussa: metsiensuojelutilastoissa suojelluksi määritelty metsä on hakattu, mutta hakkuualue lasketaan edelleen suojelluksi metsäksi. ”Monimuotoisuuden erityisalue” tai ”Erityisiä ympäristöarvoja” taas ei näytä tarkoittavan yhtään mitään – ei edes avohakkuista ja ojituksista luopumista.
Metsätalouden arjen erityispiirteitä
Suomen suurimmat teolliset metsänomistajat UPM ja Tornator hakkaavat soita ja runsaslahopuustoisia metsiä, vaikka ne metsäsertifiointijärjestelmä FSC:n mukaan pitäisi jättää rauhaan. Toistuva ongelma on myös vesilain teoriassa turvaamien norojen hakkuut. Niitä ei havaita eikä säästetä.
Metsähallitus puolestaan käsittelee monimuotoisuuden erityisalueita ja ”erityisiä ympäristöarvoja”- merkittyjä metsiä avohakkaamalla, maanmuokkauksilla ja ojittamalla.
Oma erityispiirteensä suomalaisen metsätalouden arjessa ovat suojelutilastoissa ”varovaiset hakkuut sallittu” tai ”ei hakkuita” -kategorioihin tilastoitavat metsät, joita avohakataan kuten mitä tahansa talousmetsiä. Kuvalliset esimerkit tässä ovat UPM:n ja Tornatorin mailta vuosilta 2021-2022, mutta samanlaisia kohteita yhtiöillä on hakkuissa tänäkin vuonna.
Metsäteollisuuden puheiden ja tekojen välillä on kuilu, jonka vuoksi luontokato Suomen metsissä jatkuu, vesistöt tummuvat ja hiilinielu hupenee. Pelkkä nykyisten lakien noudattaminen ei takaa metsätalouden kestävyyttä, sillä lakeja on lobattu heikoiksi, niiden valvonta on puutteellista ja seuraamukset lain rikkomuksista pääsääntöisesti vähäisiä. Myöskään metsäalan oma sertifiointi, joka lupaa säästää luontoa enemmän kuin laki vaatii, ei takaa kestävyyttä tai vastuullisuutta. Sertifiointia piinaa sama vaiva kuin toimintaa kentällä: valvonta ja rikkeistä johtuvat seuraukset ovat heikkoja.
Esittelemme tällä sivulla metsäyhtiöiden arjesta tuoreita esimerkkejä, jotka puhuvat puolestaan:
- Vanhoja metsiä ja muita monimuotoisuuden kannalta arvokkaita kohteita hakataan yhä, vaikka Suomen virallisten sitoumusten ja metsäyhtiöiden lupausten valossa tällaista ei pitäisi tapahtua.
- Monimuotoisuuden erityisalueella tehdään avohakkuita ja uhanalaisten lajien tärkeiksi tunnistettuja elinympäristöjä tuhotaan, vaikka luontoarvot olisi erikseen nimetty ja tunnistettu.
- Suometsien avohakkuut ovat yhä maan tapa, vaikka niiden haitalliset vaikutukset vesien rehevöitymiseen ja samentumiseen, ilmastopäästöihin ja luontokatoon ovat tiedossa. Metsiä kuivatetaan yhä ojilla, vaikka ojitukset turmelevat suoluontoa ja pilaavat vesistöjä. Jopa uudisojituksia, joita ei Suomessa pitäisi enää tehdä, tehdään yhä.
- Pienvesikohteita pilataan hakkuilla, maanmuokkauksella ja ojituksilla, vaikka vesilaki kieltää luonnontilaisten ja luonnontilaisten kaltaisten pienvesien tilan heikentämisen ja metsälaki velvoittaa säilyttämään niiden välittömät lähiympäristöt.
- Suojelluiksi tilastoituja natura-alueita avohakataan, mikä syö suojelutilastojen uskottavuutta ja alleviivaa syitä sille, miksi vasta tiukasti lainsäädännöllä suojeltu metsä on todella suojeltu.
Tällaisia kohteita tulee eteemme toistuvasti. Kuten raakkutuho, myös nämä tapaukset olisi mahdollista välttää. Metsäyhtiöillä on ollut tieto käytettävissä. Olemme toimittaneet näitä tietoja yrityksille ja osa löytyy suoraan kartoilta. On siis turha luottaa, että metsäalan yritykset noudattavat sertifiointikriteereitä tai turvaavat suojeluarvoja. Yritykset hyötyvät niiden tuhoamisesta, ainakin niin kauan, ennen kuin tästä koituu heille aitoa haittaa. Haitta voi olla sertifikaatin menettäminen tai tuntuva taloudellinen korvausvelvollisuus.
Kun metsäteollisuus avaa uusia laitoksia ja nielee entistä enemmän puuta, on luontoarvojen turvaamisella entistäkin kovempi kiire.
Lainsäädäntö ja alan pelisäännöt kaipaavat isoa remonttia:
- Vahvempi lainsäädäntö, valvonta ja sanktiointi turvaamaan metsä- ja vesiluontoa. Pelkkä tiedonkulun parantaminen ja sertifiointi eivät edes täydellisesti toteutettuina riitä paikkaamaan metsä-, vesi- ja luonnonsuojelulakien puutteita.
- Metsäteollisuuden oma tontti kuntoon. Vastuullinen metsäyhtiö suojelee METSO-kriteerit täyttävät metsät ja uhanalaisten ympäristöt omilla maillaan, omalla rahallaan.
- Puunkäyttö ilmaston ja luonnon rajoihin. Metsäteollisuus voi olla aidosti kestävää vain, jos sen puunhankinnan laatu ja määrä mahtuvat ilmasto- ja luontorajoihin. Nyt näin ei ole. Hakkuita on kohtuullistettava ja arvonlisää nostettava. Se ei tapahdu itsestään.
- Aiheuttaja maksaa -periaate käyttöön. Luonnonsuojelun kroonista rahoitusvajetta tulee paikata mekanismeilla, jotka saavat rahoituksensa luontokadon aiheuttajilta, kuten metsäteollisuudelta.
