Jotkut metsiemme lajit pärjäävät ainoastaan vanhoissa luonnonmetsissä. Tässä blogissa esittelemme kuusi luonnonmetsien asukkia.
Tiesitkö, että vanhan ja suojelunarvoisen metsän voi tunnistaa sieltä löytyvien lajien perusteella? Tällaisia lajeja kutsutaan vanhan metsän indikaattorilajeiksi: niiden löytäminen kertoo metsän saaneen kasvaa rauhassa ja kehittyä lajistoltaan monimuotoiseksi.
Huomaa kuitenkin, että sama laji voi kertoa eri asioita riippuen sen kasvupaikasta: jokin laji saattaa olla uhanalainen Etelä-Suomessa, mutta kasvaa runsaammin Pohjois-Suomessa. Tästä blogista löydät kuusi helposti tunnistettavaa luonnonmetsän lajia: kolme Etelä-Suomesta ja kolme Pohjois-Suomesta.
Kolme luonnonmetsän lajia Etelä-Suomessa
1. Aarnisammal
Vaarantunut (VU)
Kaunis, hyvin omaleimainen pieni lehtisammal. Kasvaa yksittäisinä alle 1 cm pitkinä litteinä lehdyköinä. Ohuet, suurisoluiset vaaleanvihreät lehdykät ovat hieman läpikuultavia, ja niiden alkeisvarsikot hohtavat pimeässä heikkoa valoa!
Kasvaa pioneerilajina suurten kaatuneiden kuusten tyvipaakuissa hiekalla, esiintyy lähinnä vanhoissa, kosteissa ja suojaisissa metsissä. Muita kasvupaikkoja ovat kallionkolot ja muut stabiilimmat kosteat onkalot. Esiintyy lähes koko maassa, levinneisyys on kuitenkin eteläpainotteinen. Laji on hyvä vanhan metsän indikaattori koko maassa, ja se on varsin helppo tuntea ja löytää.
2. Rusokantokääpä
Silmälläpidettävä (NT)
Rusokantokääpä on pieni tai keskikokoinen lakillinen kääpälaji, jolla on kauniin vaaleanpunaiset pillit. Lakin yläpinta on hieman mattainen, vanhemmiten musta, kasvuvaiheessa vaaleanpunertava tai harmaa. Pillistö on nuorena selvän vaaleanpunaista, venyvän pehmeää, vanhemmiten kovettuvaa ja harmaantuvaa. Leveydeltään se on tyypillisesti muutamasta senttimetristästä kymmeneen. Rusokantokääväässä ei ole selvää tuoksua.
Kasvaa vanhoissa lahopuustoisissa kuusimetsissä. Löytyy lähes aina kuusimaapuulta, mutta joitakin löytöjä on ollut männyltä ja lehtipuilta. Rusokantokääpä on lahoamisprosessin keskivaiheen lajeja. Se on harvinaisehko laji, joka esiintyy kuitenkin koko maassa vanhoissa kuusimetsissä, joissa on kuusimaapuujatkumoa. Hyvä vanhan metsän indikaattori koko maassa.
3. Liito-orava
Vaarantunut (VU)
Liito-orava on yksi Suomen luonnonsuojelun maskottilajeista. Liito-oravan voi nähdä todennäköisimmin iltahämärissä alkukeväällä. Itse oravaa näkee kuitenkin harvoin, mutta sen jätökset ovat helposti tunnistettavia, ja lajin havainnointi tapahtuu paljolti niiden avulla. Riisinjyvän kokoisia, tylppäpäisiä, currynkeltaisia papanoita löytää etenkin haapojen ja suurimpien kuusten alta.
Liito-orava esiintyy eteläisessä Suomessa Pohjanmaalle ja Etelä-Kainuuseen asti. Liito-orava on rauhoitettu luonnonsuojelulaissa. Sen lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei saa hävittää.
Kolme luonnonmetsän lajia Pohjois-Suomessa
1. Raidankeuhkojäkälä
Silmälläpidettävä (NT), alueellisesti uhanalainen eteläosissa maata (RT 1a-2a)
Raidankeuhkojäkälä on suuri, vihreä ja helposti tunnistettava lehtijäkälä, jolla on kulmikkaita sormimaisia kasvustoja. Lehdillä on verkkomaisia harjuja, joiden pinnoilla vanhemmiten valkoisia jauheisia soraaleita eli jäkälän osia. Punaiset itiöpesäkkeet hyvin harvinaisia.
Kasvaa useimmiten elävillä vanhoilla raidoilla vanhoissa sulkeutuneissa, kosteahkoissa metsissä. Kasvaa varsinkin runsaana esiintyessään myös muilla puilla, jopa kuusenoksilla. Esiintyy myös ravinteisilla kallioilla. Esiintyy lähes koko maassa mutta taantunut voimakkaasti eteläisessä Suomessa. Erittäin hyvä vanhan metsän indikaattorilaji, jonka esiintyminen kertoo käytännössä aina korkeista suojeluarvoista.
2. Pursukääpä
Silmälläpidettävä (NT), äärimmäisen harvinainen Etelä-Suomessa
Pursukääpä on mehevä ja lihaisa yksivuotinen kääpälaji, joka kasvaa kuusimaapuilla vanhoissa metsissä. Se tuoksuu suopursulle tai lenkkimakkaralle, ja sen itiöemä pursuaa usein rungon halkeamasta esiin. Levinneisyys vahvasti pohjoispainotteinen, tyypillisin Lapin ikikuusikoissa. Hyvä vanhan metsän indikaattorilaji pohjoisessa. Esiintymät Etelä-Suomessa ovat erittäin harvinaisia mutta erityisen merkittäviä ja suojelunarvoisia.
3. Korpiluppo
Silmälläpidettävä (NT), alueellisesti uhanalainen eteläosissa maata (RT 1a-2a)
Korpiluppo on kookas, vaalean vihreänharmaa luppo, joka haarautuu tyypillisesti kahteen osaan y-kirjaimen muotoisesti. Vanhat sekovarren osat jopa 3 mm paksuja, litteitä ja nuorena ohuita. Itiöpesäkkeet hyvin harvinaisia. Hyvä tuntomerkki ovat myös vaaleina viiruina rangoilla esiintyvät pseudukyfellit eli valehuokoset.
Korpiluppo on yleinen vanhojen kuusikoiden laji, ja se on hyvinkin runsas parhaissa kuusimetsissä. Kasvaa tavalliseti kuusenoksilla, joskus myös kuorella ja muilla puulajeilla (varsinkin männyllä). Pohjoispainotteinen ja vähentynyt Etelä-Suomesta rajusti hakkuiden takia. Etelässä korkea indikaattoriarvo, pohjoisessa hieman alempi.
Lajien esittelytekstit: Olli Manninen
Metsäaktivistin oppaasta löydät lisää tietoa metsien suojelusta ja siitä, miten voit itse edistää metsien suojelua Suomessa.
