Olen ollut pari kuukautta harjoittelussa Greenpeacen metsäkampanjan parissa. Vaikka olen seurannut metsäkeskustelua pitkään, törmäsin silti muutamaan yllätykseen.
Olin nuorena kauppatieteen maisterina töissä Greenpeacellä vuosituhannen alussa varainhankkijana ja nyt tein comebackin ympäristötieteen opintoihini kuuluvan harjoittelun merkeissä maaliskuun 2023 alusta alkaen, tällä kertaa metsäkampanjan pariin. Ilahduin kovasti huomatessani, että vanhat työkaverini metsäasiantuntija Matti Liimatainen ja energia- ja ilmastoasiantuntija Kaisa Kosonen molemmat työskentelevät metsäkampanjan parissa – Suomessa kun vastaukset sekä luonnon monimuotoisuus- että ilmastokysymyksiin löytyvät pitkälti metsästä.
Parin kuukauden harjoitteluni aikana tehtäväni oli tehdä taustaselvityksiä metsäkampanjan strategian päivitystä varten. Kartoitimme yhdessä metsätiimin kanssa mitä tahoja olisi hyvä haastatella tätä tarkoitusta varten. Halusimme kerätä erilaisia näkökulmia siihen, kuinka suomalainen metsäteollisuus ja kansainväliset sekä kansalliset luonnon monimuotoisuuden suojeluun ja hiilinielujen pelastamiseen liittyvät sitoumukset saadaan sovitettua yhteen – vai saadaanko?
Greenpeacen rooli on muuttunut
Ensimmäinen eteeni tullut yllätys oli, kuinka mielellään kaikki henkilöt, joihin otin yhteyttä halusivat keskustella Greenpeacen kanssa metsäasioista. Olin lähes liikuttunut siitä, kuinka varteenotettavana keskustelukumppanina Greenpeaceen suhtaudutaan. Tilanne ei nimittäin ollut yhtä hyvä parikymmentä vuotta sitten. Haaveilimme toki tulevaisuudesta, jossa asiantuntijoiltamme pyydettäisiin lausuntoja ja tiedotteemme menisivät läpi medioissa. Sitäkin tapahtui, mutta meidät nähtiin lähinnä rähisijöinä, ei asiantuntijoina metsäkysymyksissä. Muutos on epäilemättä sinnikkään ja pitkäjänteisen, tutkittuun tietoon perustuvan kampanjatyön tulosta.
Avohakkuut vastaan jatkuva kasvatus
Keskusteluissa esiin nousseista asioista minut yllätti se, kuinka vallitseva “metsänhoitotapa” avohakkuut edelleenkin ovat. Järkyttävintä oli kuulla, että metsänomistajia suorastaan painostetaan avohakkuisiin. Metsänhoitoyhdistysten metsäammattilaisia palkitaan edelleen ojituksista ja taimien istutuksista, mikä osaltaan ohjaa siihen, ettei jatkuvaa kasvatusta suositella metsänomistajille. Näin toimitaan siitä huolimatta, että esimerkiksi Suomen Luontopaneeli toteaa raportissaan jatkuvapeitteisen kasvatuksen olevan avohakkuita parempi vaihtoehto ympäristövaikutusten kannalta ja usein myös taloudellisesti kannattavaa.
Metsäteollisuuden neliraajajarrutus
Kolmas ja kaikkein yllättävin asia oli, ettei suomalainen metsäteollisuus näyttäisi olevan mitenkään valmistautunut siihen, että Suomi on kansainvälisin sopimuksin sitoutunut suojelemaan maa- ja merialueistaan 30 prosenttia. Lisäksi hiilinielumme ovat romahtaneet, keskeisenä syynä ylisuuret metsien hakkuut. Metsäteollisuuden toiminnan sekä luontokadon ja ilmastokriisin pysäyttämisen välillä on ammottava kuilu. Greenpeacen metsäkampanjan tehtävänä on kuroa tätä kuilua umpeen.
Metsäkampanjan parissa työskentely on saanut minut miettimään suomalaisten erityistä luontosuhdetta: tarkoittaako se todellakin avohakkuita, sellun myymistä kiinalaisille vessapaperin valmistusta varten ja puun polttoa energiaksi? Eikö suomalainen metsäkansa kunnioita ja arvosta metsiänsä riittävästi vaatiakseen metsäteollisuudelta samaa? Jos metsästä tehtäisiin arvokkaampia ja pitkäikäisempiä tuotteita, ei metsiä tarvitsisi hakata yhtä paljon ja niitä liikenisi suojeluunkin. Puuhun sitoutunut hiilikin pysyisi sitoutuneena pidempään. Metsämme ansaitsevat tulla kohdelluksi paremmin!
Harjoitteluni päättyy tällä viikolla, mutta ilmoittauduin jo mukaan Greenpeacen vapaaehtoiseksi, jotta saan jatkaa osana tätä upeaa yhteisöä. Vapaaehtoisena haluan osallistua mielenosoituksiin ja vaikuttaa myös somessa.
Tule sinäkin mukaan!