Suomi on sitoutunut muiden EU:n jäsenmaiden lailla suojelemaan kaikki luonnontilaiset ja vanhat metsänsä. Kyse on EU:n biodiversiteettistrategian kansallisesta toteuttamisesta.
Suomi on profiloitunut kansainvälisesti sekä huipputason ympäristötiedon ja -tutkimuksen maana että ympäristönsuojelun edelläkävijänä. Olisi siis syytä olettaa, että luonnontilaisten ja vanhojen metsien löytäminen ja suojelu olisi kohtuullisen yksinkertainen tehtävä. Varsinkin kun tiedetään, kuinka vähän niitä on jäljellä. Sen lisäksi suojelualueiden lisäämisellä on myös suomalaisten vankka tuki.
Valitettavasti homma ei näytä sujuvan ollenkaan helposti. Kiistaa on ennen kaikkea määritelmistä. Jos luonnonmetsän kriteerit määritellään tarkoituksella epärealistisen tiukiksi, suojeltavaa metsää ei juuri löydy.
Luonnontilainen metsä on vielä kohtalaisen helposti määriteltävissä, eikä siitä juuri kiistelläkään. Jos puuston rakenne on luonnontilainen, eli metsätalous ei ole sitä muuttanut, sen katsotaan täyttävän EU:n tarkoittaman luonnontilaisen (primary) metsän kriteerit. Eikä tällaisia Suomessa käytännössä enää juuri olekaan – aivan pohjoisinta Lappia lukuunottamatta.
Metsäyhtiöt sanomassa, mikä on vanha
Sen sijaan vanhoja (old-growth) metsiä vielä olisi – vähälukuisina, mutta kuitenkin. Ympäristöjärjestöjen ja vapaaehtoisten tekemien kartoitusten mukaan niitä on vielä useita satoja tuhansia hehtaareja suojelematta. Ja juuri siksi metsäteollisuus ja metsäalan edunajajat ovat aktiivisesti ajamassa vanhojen metsien määritelmää mahdollisimman tiukaksi, jotta nämä metsät voitaisiin hakata.
Määritelmäprosessi on ollut hidas ja takkuinen. Valmista pitäisi olla vuoden lopussa, mutta vasta lokakuun puolivälissä tuotiin prosessissa mukana oleville nähtäväksi ensimmäinen luonnos ympäristöministeriön tilaamasta, Suomen ympäristökeskuksen (Syke) ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) tekemästä raporttiluonnoksesta, joka pohjustaa kriteerien poliittista määrittelyä.
Raporttiluonnos oli luonnonsuojelijoille järkytys. Määrällisiä arvioita oli laadittu ainoastaan sellaisilla muuttujilla, joilla koko maasta löytyy raportin mukaan korkeintaan vain muutamia kymmeniä tuhansia hehtaareja luonnonsuojelullisesti arvokasta, mutta suojelematonta vanhaa metsää. Luonnonmetsiä on etsitty metsätalouden silmin ja kriteerein – ei ekologisin perustein. Jopa pohjoisimman Suomen täysin luonnontilaiset metsät olivat pääosin jääneet löytymättä.
Kriteerien tulisi EU:n ohjeistuksen mukaan olla yhteensopivia EU-tasolla sovittujen yleisellä tasolla määriteltyjen kriteerien kanssa. Nyt esiin tulleessa raporttiluonnoksessa EU:n kriteerit on tulkittu ohjeita venyttäen metsätalouden silmin. Luken laskelma nojaa valtakunnan metsien inventoinneissa koealoilla silmämääräisesti arvioituihin lahopuumääriin ja niin sanotun valtapuuston ikään. Ei ole ymmärretty tai haluttu ymmärtää, että vanhassa luonnonmetsässä suurin osa puustosta voi olla nuorempaakin, tai että kasvuoloista ja häiriöhistoriasta johtuen vanhassa luonnonmetsässä voi olla vähemmänkin lahopuuta.
Tärkeintä on, että luonnonmetsässä on ja voi olla elinsijoja metsätalouden uhanalaistamille lajeille. Mutta kun kriteerit vedetään tarkoituksellisen tiukoiksi, pääosa uhanalaisista metsäelinympäristöistä ja -lajeista jää metsätalouden armoille.
Luonnonmetsän kriteerien perustuttava tutkittuun tietoon
EU:ssa yhdessä päätettyjen vanhan metsän kriteerien tarkoitus on yhdessä määrällisten suojelutavoitteiden kanssa pysäyttää luonnon monimuotoisuuden heikentyminen. Suomi on sitoutunut strategiassa tekemään kansalliset kriteerit ja suojelulinjaukset tutkittuun tietoon pohjautuen. Nyt Suomessa ollaan toimimassa kuitenkin ihan toisin.
Raporttiluonnos pitää laittaa uusiksi. Sen pitää pohjautua tutkittuun luonnonsuojelubiologiseen tietoon. Ympäristöministeriöllä on tässä ohjaavana ministeriönä suuri vastuu. Metsäyhtiöiden tarpeet eivät voi mennä luonnontieteen edelle.
Tue metsätyötämme ja aseta metsäyhtiöt vastuuseen. Halutessaan ne voivat antaa luonnontieteen määritellä luonnonmetsät.
