– Se Greta ja sen faija on tulossa toimistolle aamupäivällä ennen marssia. Ehtisit sä Kaisa tulla päivittämään Suomen ilmastopolitiikasta?
– Ääh.. Sori, en mä kyllä oikein ehtis. Voisit sä?
Olisin voinut tavata Greta Thunbergin, kaikessa rauhassa, ennen kuin hänestä tuli globaalin ilmastoliikkeen kasvot. En ehtinyt, sillä minulla oli jotain tärkeämpää.
No, sinänsä se on ihan totta. Minulla oli 1- ja 3-vuotiaat lapset kotona ja omakin ilmastomarssipuhe viimeisteltävänä. Mutta silti.
Toinen huti itselle tuli jo aiemmin. Nimittäin kun kollegani Olli joitakin kuukausia aiemmin kertoi, että ympäristö- ja kehitysjärjestöt sekä Suoma Sámi Nuorat ( Suomen Saamelaisnuoret) olivat päättäneet kutsua koolle ilmastomarssin, vastauksena IPCC:n 1,5°C raportin julkaisuun, oli oma reaktioni, että ööö… mitä? Massamielenosoitus Suomessa, LOKAKUUSSA? Oletteko tosissanne?
Onneksi olivat. Sillä siitä tuli suurin Suomessa koskaan järjestetty ilmastomielenosoitus. Alku jollekin uudelle, mitä Suomessa ei ennen ollut koettu.
Tiesin kyllä, että IPCC-raportin julkaisu tulisi olemaan iso juttu. Olinhan seurannut raportin valmistumista alusta alkaen, Greenpeace Internationalin IPCC-vastaavana.
Mutta että se saisi suomalaiset liikkeelle isommin kuin koskaan aiemmin, päättäväisemmin kuin koskaan aiemmin ja nostaisi ilmastokriisin ratkaisut politiikan kovimpaan ytimeen – sitä en osannut aavistaa. Saati sitä, kuinka tuolloin vielä verrattain tuntematon Greta Thunberg saisi miljoonat nuoret ympäri maailman koululakkoilemaan kanssaan ja koskettaisi yli sukupolvien tavalla, joka tekisi ilmastokriisistä henkilökohtaisemman kuin aiemmin.
Lokakuun 2018 ilmastomarssi oli suurin koskaan Suomessa järjestetty ilmastomielenosoitus – tuohon mennessä. Noin 12 000 marssijaa oli kuitenkin vasta alkua. Myöhemmin tuli koululaisten massiivinen ilmastolakko, ilmastomarssi II ja taas valtava ilmastolakko.
Ilmastokriisi täytti vaalipaneelit, lehtien palstat ja kahvipöytäkeskustelut. Moni virkamies ja yrityksen edustaja kertoi, kuinka joutui ensimmäistä kertaa vastaamaan tekemisistään omille lapsilleen: mitä oikeastaan teet ilmastokriisin selättämiseksi? Teetkö varmasti kaikkesi? Oletko osa ongelmaa vai ratkaisua?
Moni mietti työnsä, asumisensa ja opiskelunsa uudelleen, keskittyäkseen täysillä ilmastokriisin selättämiseen. Uusia järjestöjä ja kampanjoita perustettiin.
Ilmastobarometri, tiedebarometri ja muut kyselyt osoittivat suomalaisten vankkaa tukea vahvoille ilmastotoimille. Eri puolilla yhteiskuntaa, monenlaisissa organisaatioissa heräsi uutta uteliaisuutta ja rohkeutta tarkastella omaa roolia tuorein silmin. Voitaisiinko sittenkin tehdä enemmän? Paljon enemmän? Paljon nopeammin? Mikä meitä estää?
Kun IPCC:n raportti julkaistiin, silloinen ympäristöministeri vakuutteli, että Suomen tavoitteet olivat jo kohdillaan, eikä kiristämisen varaa ollut. Suomalaiset eivät kuitenkaan tyytyneet tähän, vaan vaativat tavoitteet linjaan 1,5°C lämpenemisrajan kanssa.
Reilu puoli vuotta ja yhdet vaalit myöhemmin, Suomen hiilineutraaliustavoitetta oli aikaistettu peräti vuosikymmenellä, yhdeksi maailman vahvimmista. Hiilineutraaliutta tavoitellaan nyt vuoteen 2035 mennessä, kuten Suomen ilmastopaneeli hallitukselle suositti. Ja suomalaisten vahvalle enemmistölle tavoite sopii. Suomen tavoitteesta tuli kansainvälinen uutinen.
Entä sitten? Missä itse teot?
Hallitus on taivaltanut nyt lähes puolitoista vuotta. Paljon on kyselty, missä teot viipyvät.
“Ilmastohallituksen” ensimmäinen vuosi oli pääministerin eroineen ja ministerivaihdoksineen aikamoista turbulenssia, eikä koronakriisi ainakaan helpottanut hallituksen työtä. Ilmastoa ei unohdettu, mutta isot teot olivat vähissä. Korona-elvytystä suunnattiin hyviin ilmastotoimiin, mutta myös ristiriitaisiin toimiin.
Syksyn energiaverouudistuksesta jäi samanlainen maku: fossiilitukia kyllä karsittiin, mutta niitä myös jäi – räikeimpänä turpeelle. Päästökauppakompensaatio nykymuotoisena päätettiin onneksi lakkauttaa.
Hallitus on halunnut valtio-omisteiset yhtiöt ilmasto- ja luontoratkaisujen etulinjaan. Samaan aikaan Suomella omistajana ei ollut poikkipuolista sanaa, kun valtionyhtiö Fortumin tytäryhtiö Uniper avasi uuden hiilivoimalan Saksaan ja hankaloittaa hiilen alasajoa Hollannissa korvausvaatimuksineen.
Me järjestöt teimme itse harjoituksen siitä, miltä näyttäisi, jos hallitus todella edellyttäisi, että Finnair, Vapo, Neste, Fortum ja Kemijoki ottavat omistajaohjauksen tosissaan. (Spoiler: aika erilaiselta kuin nyt)
Marssimmeko turhaan?
Ilmastopäätöksiä tehdään, mutta yhä aivan liian hitaasti ja varovasti. Korona-toimet ovat avanneet silmät meillä ja muualla huomaamaan, miten radikaaleihin toimiin hallitukset kykenevätkään, kun kriisi tunnistetaan kriisiksi. Vastaavaan mielenlaatuun on ilmasto- ja luontokriisien selättämisessä vielä matkaa.
Marssimmeko siis turhaan? Emme. Meidän on marssittava vielä paljon lisää: Annettava joukkovoimamme näkyä kaduilla, suorina viesteinä päättäjille, työpaikoillamme, kouluissamme, kahvipöydissämme ja omissa teoissamme. Toimia, kun planeetta olisi tulessa, sillä se on. Kriisi pahenee parhaillaan kuta kuinkin pahimpien ennusteiden mukaan – samaan aikaan kun ilmastoratkaisut ovat realistisempia kuin koskaan.
Ilmastotoimia on helppo kannattaa periaatteellisella tasolla, mutta kun aletaan kajota “kansallisiin intresseihin”, työpaikkoihin ja elinkeinoihin, kulutustottumuksiin ja saavutettuihin etuihin, on eri ääni kellossa.
Siksi onkin tärkeää muistuttaa yhä uudelleen asioista, joista olemme olleet yhtä mieltä. Siitä, minkä äärellä tulimme yhteen lokakuussa 2018 ja monta kertaa sen jälkeen.
Kun homma tökkii, ei jäädä sutimaan, vaan puhutaan rehellisesti siitä, mikä meitä estää – vaikka se vaatisikin epämiellyttävien totuuksien kohtaamista. Ei vähätellä toisten huolia, vaan kuullaan niitä, ratkotaan niitä.
Korona-rajoitukset ovat vieneet mahdollisuudet suurten mielenosoitusten järjestämiseen, mutta tukea ja vaatimuksia ilmastotoimille voi osoittaa myös muilla keinoin – ihan jo pelkästään sillä, että puhuu ja kirjoittaa asiasta. Tunteita kaihtamatta.
Vaikuttavin kirjoitus, jonka itse olen lukenut pitkään aikaan, on tämä palkitun australialaisen IPCC-ilmastotutkija Joëlle Gergis’n hyvin henkilökohtainen essee: “The great unravelling: ’I never thought I’d live to see the horror of planetary collapse”.
Päätöksiä edessä
Hallituksella on vielä mahdollisuus lunastaa lupauksiaan ilmastohallituksena, joka vastaa kansalaisten huoleen, mm.:
- Mahdollistamalla fossiilivapaa liikenne ja varmistamalla Suomen liikennepäästöjen puolittuminen vuosikymmenessä.
- Suuntaamalla EU:n elvytysrahat aidosti kestäviin ilmastoratkaisuihin.
- Sitomalla päästö- ja nielutavoitteet ilmastolakiin.
- Siirtymällä irti turpeesta, lain voimalla; reilusti ja nopeasti
- Vaatimalla valtionyhtiöiltä uuden omistajaohjauspäätöksen mukaisia toimia, sekä
- Avohakkuut historiaan -kansalaisaloitteen mukaisilla toimenpiteillä.
Korona-kriisi on muistuttanut, että kriisin keskellä päättäjien tehtävä on johtaa ja tehdä päätöksiä, eikä jäädä odottamaan täydellistä konsensusta.
Kevään kuntavaalit lisäävät osaltaan hallituksen paineita tehdä uskottavia ilmastotekoja – ja meidän kansalaisten mahdollisuuksia vaatia niitä – myös kuntapäättäjiltä. Siispä pidetään keskustelua yllä ja lippua korkealla. Ja muistutetaan ilmastolupauksistaan myös kaikkia niitä yrityksiä ja vaikutusvaltaisia eturyhmiä, jotka vielä ilmastomarssien aikaan korostivat, miten tärkeää ilmastokriisin selättäminen heillekin oli!
Oli etuoikeus saada puhua ilmastomarssissa kaksi vuotta sitten tuhansien ihmisten edessä. Tuolloin sanoin näin:
“Muistakaa tämä päivä. Nämä ihmiset. Me, jotka sen teimme. Sillä nyt iso käänne tapahtuu.”
Uskon tuohon yhä. Jokaiseen sanaan, minkä sanoin. Viedään Suomen ilmastotavoitteet maaliin. Näytetään maailmalle, että meistä todella tulee maailman ensimmäinen fossiilivapaa hyvinvointiyhteiskunta – sillä me, jos joku, voimme sen tehdä!
Haastan teitä muitakin, kanssakulkijoita, juhlistamaan suomalaista ilmastoliikettä tänään ja lähipäivinä jakamalla ilmastomarssin vuosipäivän herättämiä muistoja ja ajatuksia häshtägillä:
#NytOnPakko
Onwards! <3
Kaisa Kosonen, ilmastovastaava, Greenpeace