“¡Me cago en todo pendejos!”
Kuumapäinen meksikolainen kokkimme kiroilee ankarasti byssassa (laivan keittiössä).
“Sí, sí, ymmärrän. Tämä kisaaminen on teistä hauskaa, mutta meidän muiden on tehtävä töitä!”
Mutisen jotain vastaukseksi ja jatkan kikherneiden pyydystämistä haarukalla ennen kuin ne vierivät lautaselta. Kallistumme voimakkaasti, ja suurin osa tavaroista keittiössä on jo pudonnut pöydiltä. Kaksi minuuttia myöhemmin kilpailunhaluinen perämieskollegani tulee alas komentosillalta korviin saakka hymyillen.
“Yksitoista ja puoli solmua! Vauhtimme on solmun verran enemmän kiitos tämän (itseensä osoittaen) superpurjehtijan.”
“Hyvä, sinä voitit, mutta kokki on suuttunut. Kallistumme aivan liikaa.”
Rainbow Warrior Punaisella merellä.
Käynnissä on ikuinen kamppailu – joskin pilke silmäkulmassa – siitä, kuka trimmaa purjeet parhaiten. Kollegani on taitava. Kallistuskulma tahtoo vain kasvaa, kun vauhtia puristetaan purjeista lisää, ja siitä eivät kaikki Rainbow Warriorilla pidä.
Karin Björk.
Olen Karin Björk, 24 vuotta, ja työskentelen perämiehenä Greenpeacella. Greenpeace koostuu sekä innokkaista vapaaehtoisista, joilla on visio, mutta myös kunnianhimoisista ammattilaisista. Olemme kotoisin maailman kaikilta kulmilta, meillä on kullakin omat syymme olla täällä ja omat tapamme toimia, mutta kaikilla meillä on sama tavoite: vihreä maailma, jossa vallitsee rauha. Haluaisin antaa käsityksen, millaista laivalla on, ja jakaa kokemuksiani Greenpeacesta. Toivottavasti se inspiroi – tai ainakin viihdyttää.
Kotipaikkani Pietarsaari on pieni kaupunki Suomen länsirannikkolla, kammottavan lähellä Pyhäjoen ydinvoimalatyömaata. Pietarsaari on kuitenkin meripartiolaiselle ja luonnonystävälle hyvä paikka kasvaa.
Luonto ja meri oli lapsena aina lähellä. Kymmenen vuotta minua vanhempi isoveljeni ja hänen kaverijoukkonsa kävivät aina välillä purjehtimassa. Joskus sain jankutettua itseni mukaan, useimmiten lupauksella, että pidän suuni kiinni enkä ole tiellä.
Ei ollut kuitenkaan päivänselvää, että minusta tulisi merimies, mutta parempien ideoiden puutteessa päädyin merenkulkuoppilaitokseen. Ensimmäisen harjoittelujakson jälkeen olin vakuuttunut: tämä on minun ammattini. Elämä merellä on elämää lähellä luontoa, ja työ on sekä teoriaa että käytäntöä. Siitä huolimatta olin epävarma. Entä jos kymmenen vuoden päästä kaduttaa? Niihin pelkoihin äidilläni oli hyvä lääke: “Tulevaisuus, äh! Voit jäädä huomenna auton alle, tee sitä, mihin tunnet paloa nyt.”
MV Mirva Itämerellä.
Keväällä 2017 valmistuin merikapteeniksi Noviasta Turussa. Opiskeluaikana tein töitä laivoissa jotka kuljettivat Pohjois-Euroopan satamien välillä kaikkea kalkista viljaan. Viihdyin kyllä, mutta neljä vuotta samoilla vesillä houkutteli uusiin haasteisiin. Etsin niin tutkimusaluksia kuin yksityisiä huvialuksia. Ansioluetteloni purjehti päämäärättömästi kyberavaruudessa, ja minä jatkoin purjehtimista Itämerellä. Kunnes puhelin soi ja minulle tarjottiin toisenlaista työtä.
Olen aina ollut eläinten ystävä ja mielestäni luonto on arvokkainta mitä meillä on. On tehnyt kipeää nähdä merellä miten me olemme merta kohdelleet. Mutta en minä mikään Greenpeace-aktivisti ollut, ja mietin jonkin aikaa ennen kuin sanoin kyllä kiitos. Kysymykset pyörivät mielessä. Mikä Greenpeace? Mitä he tekevät? Tuleeko minusta nyt aktivisti?
Esperanza Algecirasissa Espanjassa.
Kesäkuukaudet menivät Etelä-Espanjassa Esperanzalla, Algecirasista, missäVälimeri muuttuu lännessä Atlantiksi, biletyssaari Ibizalle. Kampanja keskittyi suojelualueisiin, joille on rakennettu laittomasti. Yhdessä tutkijoiden kanssa saimme nähdä Välimeren luontoa läheltä. Kaunista ja koskematonta, mutta myös matkailuteollisuuden tuhoamaa. Vanha palontorjunta-alus Esperanza viehätti minua, sen miehistö inspiroi, ja minä tunsin oloni kotoisaksi. Aikaisemmat pohdintani selkenivät:
Nämä ovat ihmisiä, jokainen omalla tavallaan ainutlaatuinen. He eivät tee ihmeitä, mutta he tekevät jotain. Minä olen merimies, mutta joka päivä olen mukana tässä jutussa enemmän ja enemmän, sille ei voi mitään.
Nyt säädän purjeita Rainbow Warriorilla, vauhti on solmun hitaampi kuin perämieskollegallani. Tämä on toinen työsopimukseni Greenpeacella. Olemme purjehtineet laivan Kyprokselta Intiaan. Rakastan tätä, on vain yksi syy, miksi lopetan tämän toisen sopimuksen hieman aikaisemmin kuin piti… Siitä lisää pian.
Karin
Karin Björk on perämies Greenpeacen laivoilla